Translate

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Vierailukodhe numero kolmekymmentä



Käyntikohteita on ollut serkkupojasta asiakkaisiin - joihinkin kyläkohteisiin on menty jalan, joihinkin autolla ja muutamiin on hurviteltu ihan veneellä. Ruokaa on ollut ravuista luomutuotteisiin ja kitara on soinut mukana. Joissakin paikoissa on ollut haitari kyytipoikana iltojen iloksi.Vielä on monta paikkaa edessä, ennen kuin paluumatka Granadaan alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina. 

Paikasta numero kolmekymmentä tuli meille opinahjon paikka. Vajaa kaksi vuotta sitten blogini synnytti maailmaan kaveri, joka perehdytti minut silloin alkuun tietokoneen näppäimille. Nyt oli vuorossa kameran käyttö ja oppitunti otettiin kahvikupposten ääressä. Vaimo toimi taiteellisena johtajana ja meille jäi kotiläksyksi kameran ahkera käyttö ja jatko-osa otetaan ennen syyskuun loppua.

Itse ”koulu” oli vanha ja kaunis talo meren rannalla. Mielenkiintoiset vanhat tavarat saivat meidän molempien niskat nurin, pihasta ja erikoisesta huvimajasta puhumattakaan.  Näimme myös kauneimman taulutelevision, joka upposi sisustukseen vaivatta. Alkoi taas vanhan talon idylli kutittaa mieltä….

Upea kahvimylly

Löydätkö television tästä?





Taulu-tv





Huomenna saamme purjehdustuttavan Pariisista viikoksi Suomeen. Tapasimme St Marteenilla ja tuttavuus alkoi samannimisistä veneistä! Odotettavissa on Porvoossa käynti, vanhoja kirkkoja, marja- ja sienimetsää ja kaiketi saunomista. Kaipa meidän on uitettava hänet muutama kerta viileässä merivedessä ja syötettävä kalaa sekä saaristolaisleipää.

Ei kommentteja: