Translate

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Sijaintimme?


Puolikaksi. Siihen pysähtyi takahytin kello patterin jouduttua hurrikaanilevolle. Pesin hyttiä ja viimeinen huuhtelu tapahtui etikkavedellä. Taskussa talouspaperia, ei nenää varten vaan alituisesti kasvoista valuvaa hikeä varten. Onneksi ei ollut ilta ja moskiittojen illallisaika.


Olimme aloittaneet aamun suolaisten purjeiden, kannen ja sivujen huuhtelulla ja oli ihanaa, kun vaatteet kastuivat – eipähän ollut niin kuuma työskennellä. Pestyt matot roikkuivat puomin päällä kuivumassa ja köydet peseytyivät koneessa. Reunalista raaputettu lakasta ja odotti vielä hiomista ja lakkausta. Neljältä voisi olla viileämpää eikä lakka kiehuisi…

On meistä laiskureista sittenkin työntekoon! Vaikkakin yö oli mennyt huonosti nukuttujen sarjaan. Sänky oli leveä, eikä se keinunut ja tuttu ilmanvire puuttui. Kuului outoja ääniä koko ajan. Ja ne tutut ankkuriketjun rahinat puutuivat eikä sadepisaroita tullut varpaille. Kellon soidessa kuudelta, emme oikein tienneet sijaintiamme. Oliko veneilijän painajainen muuttunut todeksi, kun sijainti ei ole tiedossa aamulla?

Tosiasiassa olimme Westrhallissa, The Farm nimisellä alueella ja asuimme paikallisen Theresan talon siivessä. Asunto on aitoa karibialaista sisustusta - kaikkea sekaisin ja paljon. Värejä ja tavaraa siis. Asunto löytyi Home Awayn kautta ja on ainakin erilaista asumista kuin hotellissa. Theresa on intohimoinen puutarhuri ja meitä oli odottamassa keittiössä tuoretta ananasta, papaijaa, guavaa, mangoa ja parsaa – kaikki omasta puutarhasta.    





Aamiainen elovena puuroa ( kiitos Pauli) ja tioretta papaijaa pihalta




Ulkoterassi, huomaa silityslauta!!!

Hyttysverkolla varustettu ovi
Makuuhuoneen ikkunan edessä

Pyykinpesua ulkona

Ikkunoissa suojat, hurrikaania vastaan?



Asunto on kaksio, johon kuuluu keittiö, suihku ja pesukone sekä internetti. Sanoisin tässä vaiheessa, että luksusta. Lisäksi jalkapalloa näyttävä televisio, sitä samaa palloa ne potkivat kuin sinunkin televisiossa… Hinta asunnosta on alle 40 euroa yö, joten kiva kukkaroon sopiva budjetti. Tosin huomasimme telakalla, että monet asuvat veneissä. Englannista jäi mielikuva sen olevan kiellettyä, vaan ei täällä Grenadassa. Mutta täällä ylhäällä mäessä ei tunnu olevan moskiittoja, joita telakka-alue kuhisee, vaikkakin se myrkytettiin sunnuntaina. Joten ei meitä harmita asua täällä herrankukkarossa. Istun lattialla ja läppäri on sängynreunalla – ainokainen pöytä tuoleineen on ulkona ja siellä on jo pimeää.



Huomenna hyppäämme paikallisbussilla kohti telakkaa ja siivousshow’t jatkuvat. Odotettavissa hikoilua 10 tuntia.




Ohessa kuvia työmatkan varrelta

Työmatkalla

Kuin teatterilavastus


Ei kommentteja: