Translate

perjantai 26. elokuuta 2011

Auomaatin tyhjennys

Rantautumisia

Jyrkänteen reunalla

Kummipoikani Vinsen pitäisi olla täällä, mikä skeitti paratiisi

Autoajelulla pitkästä aikaa


En tiedä miten joudun aina aamuherätysten uhriksi, mutta tänään Neil tuli hakemaan meitä jo kello kuusi aamulla. Ajoimme rakas vanha Fordin moottori kyydissä kohti Portsmouthia hakemaan uutta moottoria, Iveco merkkistä. Aamu varhaisella liikenne on vähäistä, joten saimme rauhassa ajella matkan. Aikaa siihen meni reilut pari tuntia mukaan luettuna muutamat harhaan ajamiset. Haikein mielin katsoin, kun moottori nostettiin trukilla halliin ja samalla saimme katsoa Hentin tulevaa joululahjaa. Siinä se oli puhtaan valkoisena ja hillittömän suuren näköisenä. Hevosvoimia siinä on kuulemma 100, hiukka enemmän kuin ex-hevosellani Caprilla nuoruusvuosina. Olin kuullut uusien moottoreiden olevan kooltaan pienempiä, mutta tämä jättiläinen oli mielestäni aivan lian iso Muumilaaksoon. Mutta mitäpä sitä nyt miesten ajatuksia sotkemaan. Siirryimmekin konehallista asiakastiloihin suorittamaan maksua. Tai niin ainakin kuvittelimme. Olimme maksaneet 500 euroa konetta tilatessa ja vanhasta saimme 500 ja loput ajattelimme maksaa debit-kortilla ja sinne oli siirretty valmiiksi rahaa. Ei muuta kuin kortti koneeseen ja tunnuslukua perään – vaan eipä muovinpalanen halunnutkaan taikoa rahaa. Toisella yrittämisellä sama tarina!  Debitillä pystyimme maksamaan vain osan summasta ja uupumaan jäi vielä 3500 puntaa. Onneksi on olemassa Diners- kortti ja sillä saimme nostettua automaatilta  puuttuvat rahat. Ironista oli, että myyjä ajelutti omalla autollaan meitä automaatille ja odotti kiltisti, kun Hentti nosti 10 kertaa maksiminoston eli 400 puntaa. Kaikki setelit olivat 10 ja 20 punnan seteleitä, joten meillä oli melko pullea nippu ja olo kuin Roope Ankalla. Takaisin firmaan ja sitten alkoi rahojen lasku, koko tiski oli täynnä puntia ja lopputulos miellytti myyjää. Kokonaissummaksi tuli 7960,80 ei enempää, ei vähempää. Toivottavasti oli alla Suomen hintojen, ellei, älkää kertoko meille.
Maksun jälkeen pääsimme lähtemään kotisatamaa kohti ja Neil halusi näyttää samalla rannikkoa autosta käsin. Brighton oli kaunis vanha kaupunki ja aivan rannassa oli hassuja pieniä mökkejä vierivieressä kolmensadan metrin matkalla.. Meidän niitä ihmetellessä, hän kertoi niiden olevan myytäviä tai vuokrattavia, tarkoitettuna lähinnä teen juontiin ja istuskeluun. Luo mielikuva istuvasi pienessä leikkimökissä rantaviivan tuntumasta, teekuppi kädessä ja naapuri puolen metrin päässä sinusta – hassuja nuo Englantilaiset, vai mitä.
Kävimme myös Beachy Head and South Downsin kansallispuiston reunalla – siitä oli yli sadan metrin suora pudotus alas mereen! Olipa se upea näky, mutta kyllä pelotti seisoa siinä reunalla, jos vaikka horjahtaisi alas. Ja kuulemma sitä tapahtuu, vahingossa ja tarkoituksella, meillä Suomessahan olisi varmaan aidattu koko alue jo ajat sitten estämään onnettomuudet.
Päätimme tutustua joku päivä alueeseen ajan kanssa, picnic reppu mukana, sillä bussit kurvaavat kuulemma paikan ohi monta kertaa päivässä. Yritän saada vangittua kameralla tunnelmat teillekin.
Huomenna täällä alkaa Regatta ja populaatio kasvaa, saapas nähdä pysyykö telakka auki, vai jäämmekö vangeiksi tiistaihin saakka, maanantai on pyhä päivä täällä. Satama henkilökunta on sulkenut hiljaa silmänsä meidän asuessa pukkien päällä, niinpä yritimme saada majoitusta B&B, hotelleista tai majataloista, mutta kaikki olivat loppuunmyytyjä, sillä tämä on viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkamista, ja seuraava loma on kuulemma vasta jouluna. Kesälomakin alkoi kouluissa vasta heinäkuussa!
Joten nauttikaa siellä Suomessa pitkistä lomista.

torstai 25. elokuuta 2011

Mun koti on taas telakalla




Niin saimme tiistaiaamuna sinihaalarisen Neilin sukeltamaan Muumilaaksoon ja nopea diagnoosi oli seuraava:
Veneen nosto, ja sen jälkeen vaihdelaatikon nosto. Siirsimme veneen viimeiseen satama-altaaseen, josta vene nostettiin liinoilla ylös. Itse nostolaite on varustettu neljällä valtavan korkuisilla jaloilla, joissa on pyörät. Serenan painoisia paatteja sillä olisi voinut nostaa kuusi yhtä aikaa. Kuski istuu sivussa ja ajaa vene keskellä keinuen lujaa, niin lujaa, ettei kävellen pysynyt mukana. Siinä se sitten Serenakin keinui telakalle saapuessaan. Noston jälkeen ilmeni näet, että n, 500 kg painavaa moottoria kannattaneet jalat olivat tehneet työnsä ja olivat olleet eläkeputkessa jo jonkun aika. Siitä syystä moottori oli painunut alas ja siten vääntänyt kaikkea siinä kiinni olevaa, mm vaihdelaatikkoa. Eli vihdoinkin alkoi löytyä syy, miksi laatikko oli oikutellut. Ihme ettei kukaan Hollannissa tai Suomessa ollut sitä huomannut, sillä eläkeputkessa oli oltu jo jonkun aikaa. Konehuoneessa sentään oli vieraillut puolisen tusinaa kaveria ennen Neiliä.
Odotettavissa oli moottorin ylösnosto, vaihdelaatikon nosto ja uusi lasikuidutus moottoripedille, joten tässä vaiheessa kannattaa vaihtaa koko Muumilaakson kalustus. Neil oli nopea toimissaan, sillä keskiviikkona kone oli irti, nostettuna alas ja myytynä. Uusi kone haetaan perjantaina autolla ja lähdemme ajelulle mukaan, maakunnat tutuksi näet. Lasikuidutus tulee olemaan millimetri työtä ja Hentti antoi suosiolla ammattilaisille työvuoron. Lasikuidutuksista on kokemusta kertynyt keulapotkurien, kölin ja Korppoolaisten luksussuihkusäiliöiden myötä, ja nyt on korotkin tehtävä laserin avulla. Lasikuidutus alkaa ensiviikolla ja kone asennetaan sen jälkeen, joten Eastbourne taitaa tulla tutuksi. Asumme siis ainakin alkuun veneessä, pukkien päällä ja osoitteena telakka. Kaiholla muistaa Airiston kruunun telakan keittiötä ja sosiaalisia tiloja -täällä vartija sulkee alueen portit kello 21.00 ja ulospääsyä ei ole. Harmi vaan että ne sosiaaliset tilat ovat piikkilanka-aidan toisella puolella, eikä ole tullut harrastettua seiväshyppyä.
Jottei lukijan silmissä elämämme olisi niin kurja oloista, kerron hyvistä uutisista.
Onni, että vika löytyi täällä, nostopalvelut vieressä ja venealan ammattilaisia koko alue täynnä.
Punnan kurssi on alhainen.
Kieliongelmia ei ole (no, muutama työkalun nimi kouluenglannissa olisi ollut eduksi)
Satamamaksu 30 puntaa päivässä, pukeilla vaan 8 puntaa.
Vene ei keiku ja pysyy paikoillaan öisin.
Nyt on aikaa tehdä kaikki rästihommat.

Terveisiä siis Sovereignin vierasvenesatamasta, Eastbournen kaupungista.


maanantai 22. elokuuta 2011

Doverista Eastbourneen





Aikainen aamuherätys, startti 6.30 ja saimme luvan satamaviranomaisilta poistua alueelta ”just hold your maximum speed ”. Satama-allashan on sellainen alue Doverissa, jossa lupa tulla ja mennä on viranomaisten päätettävänä. Mutta päättivät vielä meidän nopeudenkin, hassuja nuo Englantilaiset. Virta oli aluksi alle solmun verran vastaan ja sitten oli virraton hetki ja loppumatka pitäisi sujuakin myötävirrassa. Tuuli oli melko rauhallinen alkumatkasta ja käytimme moottoria purjeiden apuna. Seuraavan niemenkärjessä oli ydinvoimala, jonka kohdalla bongasimme ensimmäisen delfiinin, joka uiskenteli veneen liepeillä. Nautintoa ei kestänyt kauan, sillä konehuoneesta alkoi taas kuulua omituista ääntä. Koneteknikko Hannes sai tällä kertaa sukeltaa Muumilaaksoon, nimi konehuoneelle, ja totesi vaihdelaatikon olevan taas ilman öljyä! Ja se oli ollut täynnä edellisenä päivänä. Jo nyt on kumma, ja paikkakin taas niin otollinen, jos joutuu rantautumaan, oikein ydinvoimalan piikkilanka-aidan kupeeseen. Jatkoimme purjeilla Hanneksen täytellessä muumilaaksossa öljyä laatikkoon. Puolen tunnin kuluttua tarkistus, joka kertoi öljyn pysyvän laatikossa. Jatkoimme purjehtien kohti Eastbournea, jonne olimme ajatelleetkin pysähtyä. Pääsimme satamaan hyvin, vaihteetkin toimivat, mutta nyt saisi luvan loppua vaihdelaatikon metkuilut. Tilasimme korjaajan seuraavaksi aamuksi, miettien avauspuhetta valmiiksi. Kolmen korjaajan jälkeen emme halunneet kenenkään arvailevan, mikä vika siellä on, vaan laatikko ulos veneestä ja kuntoon, tai uusi tilalle. Meillä ei ole vara kahden viikon välein heilutella seteleitä ja kuulla, että kaikki on hyvin.
Itse satama-alue muodostuu kolmesta eri altaasta, joiden välillä on aukeavat sillat ja alue on reunustettu 5-8 kerroksisilla rakennuksilla, joissa asutaan pysyvästi tai niitä käytetään lomailuun, osaa niistä vuokrataan. Tunnelma muistuttaa paljon Hollannin kanava-alueita tai Välimeren satamia. Suihkutilat ovat siistit, kaupat lähellä, henkilökunta auttavaista ja mikä parasta, alueella on telakka, jossa nostomahdollisuus aina 50 000 tonniin saakka. Kävipä tuuri!
Päätimme lähteä jaloittelemaan ja tarkoituksena kävellä lähialueella, mutta nälkä kasvaa syödessä ja niinpä ihailimme rantaviivaa kävellen ja löysimme itsemme keskustasta, kuuden kilometrin päästä. Englanti pesi kasvonsa minun silmissä, sillä täällä on todella kaunista. Upeat istutukset, pyöreistä pienistä kivistä muodostuneet rannat ja kauniit rakennukset yllättivät täysin. Harvoin olen kuullut mainostettavan Englantia rantalomamaana, Sillä Englannista tulee useimmiten mieleen Lontoo ja kaksikerrosbussit. Mutta suosittelen lämpimästi Eastbournea, junalla Gatwickin lentokentältä tänne saapuu tunnissa ja viikkohinnat loma-asuinnoille alkavat kahdestasadasta punnasta, eli noin 240 eurosta. Lentoja Suomesta saa reilulla sadalla eurolla, joten tänne vaan lomailemaan ainaisen Espanjan sijaan, hintatasokin on täällä paljon Suomea edullisempi.




perjantai 19. elokuuta 2011

Se paljon peloteltu Englannin kanaali





Olimme perehtyneet tuuliin ja virtoihin sen verran, että päätimme startata Ranskasta torstaiaamuna klo 8.30. Virran pitäisi olla suotuisa ja tuuli olisi koillisesta 10-13m/s, joten rohkeasti yli vaan. Monet veneilijät ovat varoitelleet kanaalin ylityksen niitä karmeimpia ja odottelimme mitä sieltä mahtaa tulla vastaan, mutta olikohan joku tehnyt suurvaroituksen tulostamme, sillä etelästä tuli vain kaksi ja pohjoisesta kolme rahtialusta. Kanaalihan täytyy ylittää niin nopeasti kuin mahdollista ja 90 asteen kulmassa, ettei ole rahtiliikenteen tiellä. Meidän ei tarvinneet edes väistää saati jarrutella menoamme, niin sopivaan väliin pääsimme ja Serena suoraan sanoen liiti aalloilla, sillä vauhtimme oli yli kahdeksan solmua. Olimme perillä Doverissa klo 15.30 Englannin kohteliaisuuslippu saalingissa liehuen. Itse satama-altaaseen tulo oli hankalin osuus koko matkassa, sillä VHF:llä täytyi kysyä lupa satamaviranomaisilta, jos mieli tulla alueelle, sillä matkustaja-alukset Ranskan ja Englannin välillä starttasivat täältä. (Doverista Ranskaan on vain alle 40 km) Virkailija puhui nopeasti ja epäselvästi ja oli vaikea ymmärtää, että kyse oli niinkin yksinkertaisesta neuvosta, kuin pysyttele aallonmurtajan reunan tuntumassa ja aja kohti satamaa. Me kun olimme tottuneet Suomessa Maarianhaminassa väistelemään Siljaa tai Viking Linea, saati sitten Hollannissa 40 veneen ryntäystä sillan avautuessa. Olisikohan pitänyt valaista miesparkaa, miten muualla maailmalla asiat ovat. Pääsimme satama-altaaseen ja päivän aikana selvisikin, että veneemme on toisinaan 5 metriä alempana, kun on laskuveden aika. Tuntuu aika hassulta olla satama-altaan pohjalla ja katsoa ylös kiviseinää, jossa kasvaa kotiloita ja levää. Se hauska kalavideo oli muuten kuvattu Ranskassa laiturilta noin 5cm vedenpinnan yläpuolelta ja kalahan söi ahkerasti levää laiturista ja kauan vedessä paikallaan seisoneiden veneiden pohjista. Ja ääni oli melkoisen kova, sen kuulo monen metrin päähän! Täälläkin niitä jättikokoisia Hafenmaisterin apulaisia näkee työn teossa kokoajan. Taitaa olla onnenkala, sillä kaupungissa on paljon työttömyyttä ja osa käykin työssä Lontoossa, jonne matkaa kertyy junalla muutama tunti. Asukkaita täällä on 40–45 000 ja katukuvassa jotenkin kuvastuu työttömyys, kaikki on hoitamatonta, toisin kuin esimerkiksi Hollannissa. Kaupungilla on pitkä historia ja päätimme tutustua siihen Hanneksen ja Iriksen kanssa. Henkilökuntammehan koki vaihdoksen perjantai- iltana, kun Marie lensi takaisin Suomeen ja nuoripari saapui tilalle. Doverin linna oli komeasti kukkulalla ja kiipesimme sinne sananmukaisesti. Mäki ylös oli jyrkkä ja siinä jo nuoriparikin hengästyi 15 minuutin nousun jälkeen. Linna oli rakennettu 1000-luvun alkupuolella ja oli sinä muutama kivi poikineen kannettu ylös ja muurattu hienosti kiinni. Maailmansotien aikaan linnan valtavan pitkissä tunneleissa oli mm sairaala, ja siellä oli vielä tallessa leikkaussalivarusteista aina potilasvuoteisiin saakka. Pimeää on aikoinaan ollut pommitusten aikaan ja työnteko siellä ei varmaan ole ollut helppoa. Ylhäältä oli hienot näkymät kaupungin yli ja Ranskan rannikkokin näkyi. Visiitti kesti nelisen tuntia ja kaikkien mielestä kiipeäminen sinne oli ollut vaivan arvoista. Illalla jaksoimme kävellä vielä lyhyen matkan ravintolaan nauttiaksemme hyvän aterian ja sen jälkeen ei kenelläkään ollut uniongelmia, sillä saimme tänään silmät auki vasta 10 aikoihin. Aamiaisen jälkeen avasin parturipuotini, tällä kertaa telakan edustalla. Asiakas no 2 muistutti hippiä, milloin lienee hiukset kohdanneet sakset viimeksi? Sain tehtäväkseni leikata ja paljon. Pikkuhiljaahan sieltä paljastui taas siisti nuorimiesnimeltään Hannes. Pitkät ovat parturimatkat pojallani. Iriskin sai hiukset uuteen uskoon ja muutama utelias katseli puuhiamme, mutta sain sulkea puodin näiden kahden asiakkaan jälkeen, ovatkohan taidot ruostumaan päin, sillä kukaan ei kysellyt parturointia? Loppupäivä menee venettä huoltaen ja huomenna olisi luvassa sopiva tuuli jatkaa alaspäin Englannin rannikkoa, saapahan Iriskin kokeilla purjehdusta. Toivottavasti ei keikuta eikä kallista liian paljon ettei kokeilu jää viimeiseksi kerraksi. 

Ps. Kulunut viikko on ollut erikoinen siinä mielessä, että olimme tiistaina Hollannissa, keskiviikkona Belgiassa, torstaina Ranskassa ja perjantaina Englannissa. Kohteliaisuuslippuja on vaihdettu siis tämän tästä. Matkamme jatkuu Englannin rannikkoa pitkin kohti Länsi Englantia ja sieltä Biskajan yli kohti Espanjaa. Katsotaan mistä tuulee…

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Ranska, vanha kaverini

video
Olimme eilen Belgiassa iltapäivän ja yön, mutta Hollannin jälkeen se tuntui vähän valjulta.Pika visiitti ei ehkä tehnyt oikeutta maalle, varmasti siellä on paljon nähtävää.Mutta meillä on miehistön vaihtopäivät Englannissa perjantaina, joten jääköön tutustumiset toiseen kertaan. Tänään saavuimme Ranskan rannikolle ja se tuntui kotoisalta,olinhan asunut siellä aikoinaan Hanneksen kanssa vuoden verran. Saimme rantautua 30 asteen lämmössä, mitä hemmottelua pitkän kylmän jakson jälkeen. Laskin, että elokuussa tämä oli toinen sateeton päivä! Ranskan kieli kuulosti niin mukavalta korvissani ja yritin kaivaa muistilokeroista sanoja ja onnistuinkin siinä.Kiertelimme kaupungissa  ruokapaikkaa etsien, mutta olin autuaasti unohtanut heidän ruoka-ajat ja että iltapäivällä ei syödä, vaan juodaan kahvia ja sen sellaista, niinpä saimme odottaa iltaan kunnes kokit saapuivat työpaikalle.Itse Dunkerquen kaupunki on laaja ja kaunis, jotenkin tyypillinen Ranskalainen. Kalastus  näyttää olevan täällä sekä elinkeino, että harrastus, sillä merellä oli jos jonkinlaista venettä aamupäivällä.Minäkin sain silmiini melkoisia vonkaleita, katso vaikka video. Kalan koko oli 70 cm.

maanantai 15. elokuuta 2011

Marien ensimmäinen työpäivä

Ensimmäinen sulku

Aamiainen vauhdissa

Jossain Veeressä

Mastoon piti päästä

Kyllä veneily on rankkaa
Tällä hetkellä ollaan Vlissingessä, lähellä Belgiaa, jonne suuntaamme tänään.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Willemstad

Pitkä häntä


Tulo drimkit


Paikka on erikoinen, kuusisakarainen tähdenmuotoinen maa-alue, joka on tehty 1600 luvulla. Jokaisen sakaran kärjessä on ollut aikoinaan kanuuna ja aluetta ympäröi vesi, estämään vihollisten tulemisen alueelle. Nyt sama vesi toimii vierasvene satamana ja alueella saavat lampaat laiduntaa rauhassa. Pieneen kaupunkiin mahtuu 4 kirkkoa ja valtava määrä ravintoloita. Rotterdamista tänne pääsee alle tunnissa autolla, julkisilla hivenen kauemmin, Marie (Hentin tytär) testasi niiden toimivuutta tänään saavuttuaan Amsterdamista. Olipa hauska saada vieraita, tai tässä tapauksessa tuttuja veneeseen.
Eilen saimme kutsun drinkeille naapuriveneeseen, Hollantilaiseen tietty. Vene oli vankkatekoinen C-Yachts vene ja sen omistajat olivat loistavaa seuraa ja saimme heiltä paljon neuvoja Englannin ja Belgian osuudesta. THANK YOU VERY MUCH GERT AND INEKE YOUR HOSPITALITY!  Ollessamme heidän veneessä kuulimme jonkun huutavan” HENRIK”. Ja tännehän se Tommy oli löytänyt tiensä tyttärensä kanssa eli Mr Bach ja Mr Takamine tapasivat taas. Kuinka hauska yhteensattuma, kaikista kuudesta satamasta lähialueella satumme juuri samaan satamaan. Tapasimme heidät muutamaan kertaan ja varmaan ei viimeistä. Suihkuun meno on outoa, sillä mukaan ei tarvitse ottaa kolikoita, ei avainta, ei korttia saati koodia, painat vaan nappulasta ja että tulee. Se on luksusta. Erikoisuutena täällä Hollannissa on kelluvat suihkurakennukset, samoin satamakonttorit. Mihin mahtaa wc- ja suihkuvedet mennä? Satamamaksu oli edullinen, 17 euroa  yö kaikilla herkuilla, eli sähkö, vesi ja suihku kuuluu hintaan

torstai 11. elokuuta 2011

Goudasta Goudaan



Heräsimme pitkästä aikaa auringon paisteeseen Goudassa, tai kuten se täällä lausutaan Haudassa, hoo kurkussa kurlaten. Ensimmäinen kanavavahti vilkutti iloisesti jäähyväiset, samoin seuraava minikokoisen sulun vahti. Olimme oppineet paikallisten tavan syödä aamiainen tai lounas sillanavausta odotellessa ja niinpä starttasimme tyhjin mahoin. Jo tunnin kuluttua olimme läpäisseet 4 siltaa ja kaksi sulkua ja koska ne menivät niin vauhdikkaasti, oli aamiainen vieläkin syömättä. Yhtäkkiä vaihteisto ei toiminutkaan ja mikä pahinta, olimme jo nousu- ja laskuveden alueella, jossa kanavan reunat ovat kaikkea muuta kuin helposti rantauduttavia. Vieressämme oli kerrostalon laskuveden paljastama, mutainen betonista tehty pengerrys ja siihen oli yritettävä hypätä, sillä seuraava vaihtoehto olisi vielä huonompi kivikasa. Onnistuimme rantautumaan naarmuttamatta venettä. Saimme heti parvekkeelta ihmetteleviä kysymyksiä Hollanniksi, joihin vastasimme ”problem problem”. Naapurista hälytettiin tulkkia selvittämään kummallista lähestymistapaamme. Pian auttajia oli aina poliiseista kanavapäällikköön saakka. Laskin auttajia olleen lopun viimein 16, uteliaita 6 ja loput olivat verhojen takana seuraamassa Suomipaatin kohtaloa. Oli siinä aamushow kaikille asukkaille. Vaihteisto öljy vuosi jostakin ja joku oli tilannut rannikkovartioston (vai pitäisikö sanoa kanavavartioston) hinaamaan meidät pois, ennen kuin vesi alkaisi nousta ja olisimme pengerryksen päällä. Siinä sitten tultiin kohti sulkua kylkikiinnityksessä virkavallan kanssa. Leffelle terveisiä, jotta olivat ihan ystävällisiä täälläkin! Saimme veneen kiinni proomujen odottelu paikalle ja poliiseilta saatujen puhelinnumeroiden soittoyritykset saivat alkaa. Saimme korjaajan veneeseen ja vian varmistamiseksi vaihdelaatikko olisi saatava pois. Tuumasta toimeen, kunnes korjaaja alkoi epäröidä irrotuksen aiheuttavan pahimmassa tapauksessa ison vuodon potkuri akselin liikuttua. Se tarkoitti veneen ylösnostamista ja sitähän me juuri kaipasimmekin! Voi perhana, tähänkö se tyssäsi koko matkanteko. Korjaaja lupasi selvittää missä olisi lähin nostomahdollisuus. Suomessa se on melko helppoa, koska veneet nostetaan ylös talvenajaksi, täällä veneitä ei nosteta ja kaikenlisäksi ne ovat matalapohjaisia ja siten helppo ajaa ylös. Aika kului ja oli ilta, olimme tietämättöminä samassa paikassa ja kanavavahtiakin oli informoitu konstikkaasta lepopaikastamme. Lähin ongelma sillä hetkellä oli nouseva ja laskeva vesi sekä kova liikenne, joka riepotteli venettä sekä köysiä sai laskea ja nostaa koko ajan. Kymmenen jälkeen kanavavahti sai kai meistä tarpeekseen tai sääli niin paljon, että määräsi Saksalaisen purjeveneen hinaamaan meidät sulun toiselle puolelle, jossa vesi ei nouse eikä laske. Saatiin siis jo toinen kylkikuljetus saman päivän aikana eikä satamamaksuakaan paikasta peritty- mikä onnenpäivä, vai mitä?


  

Torstai tai perjantai?

Veneen säilytystapoja
Korjaajan arkae

Kasvillisuutta
 
Torstai tai perjantai 11 ja 12.8
Olimme odotelleet eilisen päivän ja päätimme että meillä ei ole enää aikaa moiseen. Niinpä vaivasimme kysymyksillä kaikkia veneilijöitä, jotka odottelivat sillan aukeamista. Missä saa veneen ylös, missä hintaluokissa moottorit voivat olla ilman turisti lisää, missä voisi olla lähin korjaaja? Neuvoja tuli ja melkein liian kanssa, mutta saimme lopulta korjaajan, numero kolme, paikalle ja hän tuntui asialliselta. Hän sukelsi konehuoneeseen ja tutki tutkimistaan. Jokin pieni sprintin tapainen oli irti, muttei se selittänyt eilisten öljyjen läpitulemista. Hän oli yhtä ymmällään kuin kaksi aiempaakin, mutta suositteli kuitenkin vanhan korjaamista eikä missään tapauksessa uuden moottorin vaihtamista. Sovittiin yrityksestä siirtää vene varovasti ajaen hänen verstaan lähelle perjantaina, jotta hänellä olisi omat työkalut lähellä. Päivät ovat menneet sekaisin odotellessa siltojen vieressä lukuisten veneiden kanssa, joten suihkuun meneminen veneen takaosassa ei houkuttanut, joten reippailin rohkeasti lähellä olevaan kuntosaliin kysymään suihkumahdollisuutta ja lottovoittohan meille tuli siitä käynnistä sillä heillä oli SAUNA ja hyvä sellainen eivätkä he huolineet edes rahaa käynnistämme.  Itse kuntosalin sisustus oli tyylikäs ja rento. Harmi ettei kamera ollut mukana. Hauska yhteensattuma lauteilla oli Ruotsalainen sairaanhoitaja, joka on asunut Hollannissa yli kymmenen vuotta.  Kylläpä oli kuva saunoa pitkästä aikaa. Yö meni keinuen, tuuli oli taas melkoinen ja aamulla alkoi proomuralli, ne näyttävät ajavan mielellään aamuaikaan. Hyppäys vaatteisiin ja kello kuuden sillanavaukseen kuunnellen kokoajan konehuoneesta tulevia ääniä - onko tuo ääni kuulunut ennen? Pääsimme kuitenkin hyvin (12 sillan jälkeen) Danielin luo ja hän alkoi tutkia tarkemmin vikaa. Ihmeellistä, mutta öljy pysyi laatikossa eikä hänkään voinut ymmärtää, mitä on tapahtunut. Hän antoi hyviä neuvoja koneen huoltamisesta sekä suositteli ajamaan koneelle ja vaihdelaatikolla niin kauan kuin ne kestävät. No selvittiin pelkällä säikähdyksellä.  Danielin tuntiveloitus oli kohtuullinen, lisäksi saimme matkaan hyvät neuvot, joten muutaman sadan euron lasku 30 000 euron koneenvaihto-operaation jälkeen tuntui pikku summalta. Pääsimme jatkamaan iltakuuden aikaan ja pääsimme niinkin pitkälle kuin tutun rautatiesillan viereen. Harmiksemme se oli juuri auennut viimeisen kerran klo21.13 ja seuraavan kerran aamulla klo 6.00. Ihmettelimme muille veneilijöille sen olevan mystistä, sillä se oli auennut kahtena edellisenä iltana klo 22.24. Miettivät varmaan, miten me voimme sen tietää. Aamukuuden aikaan taas vilkutus siltavahdille ja nyt vannottiin, ettei tulla Goudaan vaikka olisi mitä juustoa myytävänä, sen verran monta kertaa on menty paikkoja edestakaisin. Soitto Hannekselle jotta yritetään ennättää Englantiin ensi viikoksi ja Marie sai puolestaan luvan ottaa lennon Hollantiin ja paluun Englannista ensi viikolla. Jatkoimme kohti Willemstadia ja matka sinne oli ehkä koko Hollannin osuuden rumin, sillä se oli täynnä telakoita, romuttamoita ja teollisuusalueita. Mutta itse määränpää oli kaunis ja ne rumuudet unohtuivat saman tien. Matkan aikana ajattelin Hollantilaisia työmatkoja. He voivat valita melko monta erilaista kulkuneuvoa: polkupyörä, juna, mopo tai skootteri, lautta, kantosiipialus, vene, auto tai kävellen. Ja lieneekö käyttöjärjestys sama?
Päivän menu oli Miilunpolttajan spagetti ja valkosipuli marinoidut palkopavut.Ja Fammun antamat matkakorput jälkiruoaksi

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Gouda

Sillan aukeamista odotellessa

Tässä se erikoisuus

Olemme kaupungissa, jonka nimi on Gouda. Paikka sijaitsee Hollannin lounais-osassa, lähellä Rotterdamia ja kaukana Edamista. Kuvittelimme juustojen syntyneen täällä, mutta saimme kuulla juuston alkuperämaan olevankin Turkki!Meitä on siis harhaanjohdettu juustokaupungeilla. Olemme kuitenkin maistelleet jos jonkinmoisia juustoja ja yhtäkään huonoa ei ole sattunut, vaikka osa on ollutkin homeessa. Itse Goudan alue on vehreää ja täynnä pieniä kanavia viljelymaiden väleissä. Lehmät ja hevoset laiduntavat täällä vapaana kerrostalojen edustalla ja haikaroita, niin katto- kuin harmaahaikaroitakin, näkee joka puolella. Kasvihuonerivistöt ovat valtaisia ja kastelujärjestelmät toimivia. Kanava kulkee maanpinnan yläpuolella, mikä tuntuu hassulta, sillä veneen alapuolella ajavat autot ja pyörät, välillä moottoritie sukeltaa kanavan ali ja välillä on taas siltoja yli. Osa silloista kääntyy sivulle, osasta nousee toinen puoli ylös ja paras oli tänään silta, joka nostettiin yhtenä kappaleena 20 metrin korkeuteen. Siinä hieraisi muutaman kerran silmiään moisen nähdessään. Tuuli on ollut ajoittain kovaa, aina 15 m/s ja ahtaassa kanavassa se hankaloittaa ajamista, varsinkin odotellessa sillan avausta, sillä vene ei tahdo pysyä aloillaan. Päivän aikana sataa ja paistaa vuorotellen ja tuulee, vain lumisade puuttuu. Hollantilaiset ovat ymmällään heidän ”parhaasta kesäsäästä”. Monen lomasuunnitelmat purjehtia Ranskaan tai Englantiin ovat muuttuneet kovien tuulien takia. Me sen sijaan alamme tottua jokapäiväiseen vesisateeseen ja kylmyyteen, naurattaa ajatuskin jostakin Suomen +30 asteen helteestä, mahtaa olla hikistä puuhaa...
Täällä Goudassa teimme pohjanoteerauksen satamamaksun suhteen - yöpyminen maksoi 8.90 ja siihen sisältyi suihku. Kummallisinta, sillä paikka on vielä keskustan alueella vanhan museo satamanläheisyydessä. Ja meitä kun niin varoiteltiin Euroopan suurista maksuista.

tiistai 9. elokuuta 2011

Päivä navigaattorina



1. Tutki Hollanninkielistä kanavaopasta
2. Laadi aikataulu. Ota huomioon:
    Siltojen avausajat, samoin kanavavahtien lounas- ja kahviajat
    Yritä arvioida saapumisajat suluille ja silloille kiemuraisen kanavan pituuden mukaan
    Arvioi siltavahtien saapumisajat työpaikalle, jos silta avataan vain kaksi kertaa päivässä
3. Ennen usein aukeavan sillan edustalla valvo tarkasti valojen väriä:
    Yksi punainen valo – yritä arvata odotusaika ja ala varoiksi laittaa lepuuttajia ja köysiä, jotta     saat veneeen kiinni ja mieti, miten lassoat köyden tolppaan                       
    Punainen ja vihreä valo yhtä aikaa – äh, nosta lepuuttajat ja köydet vauhdilla irti, kohta mennään
    Vihreä valo – seuraa, ettei vene myöhästy startista tai ettei jouduta muiden jalkoihin
   Kun valo sinnikkäästi vain pysyy punaisena, mieti kuumeisesti, oletko navigoinut veneen oikeaan
   kanavaan. Toivot, että olisit lukenut koulussa Hollantia ymmärtääksesi kanavaopasta paremmin
4. Valokuvaa samaan aikaan, sillä mikään ei saa kapteenia kääntämään venettä ahtaassa kanavassa. 
Muista kuvata kaikki erikoiset talot, sillat, ja omituiset liikennemerkit. Esimerkiksi :Ankkurointi kielletty, moottoritien tunneli alapuolella

5. Laita aamiainen ja lounas ohimennen, kunhan tiedät mikä silta tai mutka on tulossa
6. Dieseliä tarvitaan, joten etsi oppaasta aseman koordinaatit ja yllätykseksi siellä onkin Texaco- proomu, jonne hyppäät ja yrität etsiä henkilökuntaa. Selviää, että hän ajaa samaan aikaan viereistä lossia ja tulee
   myymään välillä dieseliä suoraan proomusta
7. Huolehdi kapteenin vaatetuksesta, samalle päivälle offshore- tai hellevalmius. Vaihda itselle, kuivempaa vaatetta, sillä omat sadevaatteet unohtuivat kiireessä kaappiin
8. Aikataulu ei pidä ja joudut laskemaan uudelleen, tietoisena, että yösijaa on vaikea löytää myöhään
   illalla, sillä nopeimmat ovat jo perillä ja nauttivat viinejään
9. Yöpaikka häämöttää, joten köydet valmiuteen, samoin lepuuttajat ja sitten - hyppää perkele (olen
    muuten uskaltautunut hyppäämään melkein mihin vaan, jopa proomuun…)
10. Päivän saldo- 16 siltaa, 1 sulku. Aikaa meni 8 tuntia, josta odoteltiin tolpassa 3 tuntia, tyhjäkäyntiä  tunnin verran ja varsinaista eetenemistä 4 tuntia.
   Kuka sanoo, että kanavissa on tylsää?                   

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Ihmisvilinää Amsterdamissa

Kelluva pyöräparkki, 1100 paikkaa

  
Asuntolaivoja, proomuista tehtyjä,  Durgerdamin sataman lähellä. Ihmisillä on pyörät laivojen edustalla, sähköt liitetty kaapeleilla, joissakin jopa näkyi viemäriliitännät. Roska-astiat ovat rannan tuntumassa ja autot tai moottoripyörät jätetään prkkiin jonnekkin lähettyville. Asuntoproomujan kunnossa oli huomattavia eoja, jotkut huolella hoidettuja ja jotkut olivat kuin jätelavoja. Ainakin erilaista asumista ja paikkaa voi vaihtaa tarvittaessa. Ja naapureita voi samalla vaihdella.


Kävimme tänään bussilla Amsterdamissa ja ihmispaljous tuntui oudolta pikkukaupunkien jälkeen. Näimme pyöräparkkeja, joihin ihmiset jättävät ajopelinsä. Niitä oli lukuisia jokein rannoilla ja pelkästään niissä olevien pyörien likumäärät useita tuhansia. Lautat kuljettivat pyöräilijöitä ja mopoilijoita rannalta toisella ja ihmiset risteilivät lautoilla, nähdäkseen kaupunkia. Emme jaksaneet kävellä montaakaan tuntia kunnes kotisatama Durgerdam alkoi tuntua mukavalta paikalta. Satama oli paikallisen venekerhon ylläpitämä, ja siellä lomalla olevat antoivat paikkansa turisteille ja hintataso on kohtuullinen ja ihmiset todella ystävällisiä. Venekerho on 125 vuotta vanha aj jäseniä on 500, vierailijoita kotimaisten lisäksi aina Norjasta ja Tanskasta saakka, mutta Suomesta harvemmin. Saimme kuitenkin tulomme kunniaksi Suomen siniristilipun venekerhon lipputankoon! Hieno näky näin Amsterdamin pohjoisnurkilla. Huomenna matka jatkuu Harlemiin ja matka ajoittuu avattavien rautatiesiltojen mukaan, joten startti on 6.30 - aivan liian aikainen. Suomessa harvoin reittejä tarvitsee suunnitella sen mukaan, että jostakin pääset läpi vain yhdentunnin ajan. Näin meillä täällä Hollannissa. Lenova hiljenee...

perjantai 5. elokuuta 2011

JOLLAMATKA

Melko matalaa täällä

Pikku sulku ja Hentti


Viivyimme muutaman päivän Lemmerissä, joka kuuluu vielä Friisinmaahan. Kaupunki on sesongin aikaan täynnä turisteja ja suosittu paikka tulla veneellä. Saksalaiset olivat valloittaneet Ilsmeerin sataman, useat jättävät veneensä sinne ja ajavat autolla viikonloppuisin sekä loma – aikoina sinne. Jotkut pitävät venettään kelluvana hotellina, jonne on mukava tulla tapaamaan naapurivenekuntia. Satamasta oli muutaman kilometrin matka kaupungille ja ajoimme vaihtelun vuoksi sinne jollalla. Minäkin tottumattomana käynnistin ja ajoin jollalla koko matkan. Matkalle sattui kaksi siltaa, joissa vedenpinnan yläpuolella ei ollut korkeutta kuin ehkä joutsenille, mutta eipä hätää, seurasimme muitten esimerkkiä ja liimauduimme jollan pohjalle. Tulikokeeni meni hyvin – päin seinää, mutta onneksi vauhti oli hiljainen. Melko vaikeaa ohjata ja maata jollanpohjalla. Matkan aikana näimme ehkä maailman parhaimman venepaikan, sillä purjeveneen keula oli noin metrin päässä olohuoneen ikkunasta – voiko veneen saada vielä lähemmäksi? Veneitä täällä näkyy joka puolelle ja kysyin paikallisilta, kuinka monta niitä koko maassa voi olla. Kukaan ei tuntunut tietävän, mutta eräässä kaupungissa niitä oli 2000 kpl neliökilometrillä. Lemmerin kaupungissa oli kanavia ja vettä yhtä paljon kuin meillä katuja ja siltoja ja kanavia mahtuu joka kaupunkiin monia, siltavahdeilla on helppo homma istua kopissa ja sulkea tahi avata silta. Meidän oli tullut aika jättää kaupunki ja Tommy, sillä poikani Hannes Iiriksensä kanssa lentää Englantiin 19.8 j syytä olisi olla niillä kulmilla, Tommylla taas tytär tulee ensi viikolla Amsterdamiin, joten hän jäi vielä huoltamaan venettään Lemmeriin. Ehkäpä vielä tavataan etelämmässä.

tiistai 2. elokuuta 2011

Koiran unta


Ensimmäinen yö kanavan reunassa, melkein puulatvakiinnityksessä meni ääniä kuunnellen. Kaikki ihmiset kenen kanssa keskustelimme eilen, varoittivat Leuwaardenissa olevan paljon narkkareita ja varkaita ja neuvoivat ainakin yhden pysyvän ilta-aikaan veneessä. No olimme väsyneitä raahattuamme Tommyn kanssa paikallisesta Jumbosta ruokaostokset ja päivän hellelukemat olivat melko korkeat, joten olimme mielellään illan ja yön veneessä. Mutta yöllä ajatus hiipi mieleen – jospa joku sittenkin haluaisi tulla veneeseen kokeilemaan, löytyisikö sieltä jotakin arvokasta. Mutta kaipa meidän ikäloput veneemme näyttivät köyhiltä ja niinpä saimme olla kaikessa rauhassa, mielessä kävi, mahtavatkohan liioitella vai onko ongelma todellinen? No aamu valkeni lämpöisenä ja ihmetytti, mikäs nyt on vialla, kun yhdeksältä oli jo 21 astetta eikä yöllä tarvinnut villasukkia? Ajoimme läpi Leuwaardenin kaupungin, ihmiset pyöräilivät töihin kuka kahta lasta kuljettaen, kuka musiikkia kuunnellen ja laulellen. Kymmenen aikaan koko kaupungin halki kuului kirkonkellojen soittama kaunis melodia ja edessämme oli Tanskalainen vene ja takana Tommyn vene Ruotsista, Skandinaavia oli hyvin edustettuna! Nousevia siltoja oli kaikkiaan kymmenen ja maksu suoritettiin melko hauskasti – siltavahti heitti hollannikkaan onkivavalla venettä kohti ja siihen laitettiin kyltissä kerrottu summa. 6,5 euroa riitti koko kaupungin läpi ja eilen maksoimme kai muutamia euroja pariin eri otteeseen, joten ei mitään päätähuimaavia summia. Koko keskustan kanavan varret olivat täynnä lomalla olevia Hollantilaisia veneineen ja osa ilmeisesti asui pysyvästikin, sillä kanavan kivisessä reunassa näkyi liitännät viemäreille, vähän kuin meillä septitankin letkun pää, erona vain oli, että letku yhdistyi viemäriverkostoon. Kaupungin jälkeen kanava jatkui taas maaseudulle ja taas niitä lehmiä – koko elämäni aikana en ole nähnyt yhteensä niin paljon kuin olen kahden päivän aikana nähnyt ja muistakaa, että meikäläinen on maalta kotoisin! Ihmekö tuo kun Hollanti on kuuluisa juustoistaan ja maitotuotteistaan. Meinasin silmäni pudottaa, kun vilkaisin puolenpäivän nurkilla sivulle, kanavan alla meni moottoritie, tai pikemminkin se näytti siltä, kuin veneille olisi rakennettu allas moottoritien yläpuolelle. Olipa se hassu näky. Toinen päivän erikoinen oli pitkä rivi (noin 30 kappaletta) puutaloja, jotka kelluivat ja kaikilla oli oma vene vieressä. Olipa siinä joku myytävänäkin, mutta hintaa ei ollut näkyvillä. Haikaroita oli matkanvarrella paljon ja haukkoja näkyi tämän tästä. Eilen kanavanreunassa oli ilmaisia yöpymispaikkoja vaikka kuinka paljon ja ajattelimme tänään yöpyä jossakin maaseudun rauhassa – helpommin sanottu kuin tehty. Ikään kuin joku olisi päättänyt poistaa tältä osuudelta puolet pois ja loppuihin olivat tehneet paikalliset valtauksen. Leveimmissä osaa kanavaa oli jotkut ankkurissa ja ajattelimme kokeilla moista luksusta, kunnes syvyysmittari alkoi näyttää 130 ja alle ja muta pyöri ympärillä, oli aika luopua ajatuksesta. Tommyn vene vaatii lähes kaksimetriä vettä alle. Lopulta meidän maaseudun rauhaksi koitui lehmänlannalta haiseva mullanottopaikan reuna, jossa köydet ovat aamulla kaikkea muuta kuin puhtaat. Mutta eipä ole narkkareitakaan. Tähän mennessä emme ole päivääkään katuneet talon myyntiä saati lähtemistä. Uskaltakaa ihmiset ottaa irti – kerran se kirpaisee. Multaisin terveisin teidän kirjoittelija kanavan ääreltä, onnellisena, että sai tänään prepaidin ostetuksi!