Translate

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kieppi Kuopion suuntaan



Kävimme viikonloppuna vanhempieni  luona Leppävirralla, joka sijaitsee n.50 km Kuopiosta etelään. Kun ajoaika sinne Paraisilta on yhdellä pysähdyksellä  yleensä  kuusi tuntia x 2 +yöunet. niin viikonloppuvisiitistä tulee väkisinkin hektinen. Perillä olo aikaan kun on mahdutettava runsasta ruokailua a` la Mimmi (äitini kutsuma -nimi) ja tietenkin isän lämmittämä tunnelmallinen hirsisauna. Loppuaika ihastellaan puutarhaa tahi kasvihuonetta, jossa muuten oli jo yksi tomaatti, aika hyvin niillä leveysasteilla.
Heillä tietenkin on suuri huoli, kun ollaan lähdössä maailman suurille vesille. Heidän mielestä Kallavesi tai Unnukka on riittävän iso vesi ihmiselle, kaikki muu on turhaa. Isän mielikuvat purjehduksesta ovat  lähinnä kilpapurjehduksesta, joita me kaikki  voimme seurata televisiosta. Selvensin hieman asiaa tarkemmin vertaamalla häntä oman Audinsa kanssa ostosmatkalla Kuopioon Kimi Räikkösen ajotyyliä matkien ja meidän purjehdusta kilpapurjehdukseen  – molemmissa tapauksissa ajopeli on väärä ja kuskilla liian vähäinen kokemus lajista. Joten sovittiin, ettei moisia lajeja kannata harrastaa ja lupasimme olla varovaisia matkalla. Taitaahan se olla niin, että autolla ajaminenkin on riskaapeliä puuhaa ja silti sitä harrastetaan päivittäin.
Autosta puheen ollen istun nyt vanhan Audimme (sukumme kelpuuttama malli, kunhan vaan on tarpeeksi vanha)  kyydissä  ja kirjailen samalla –onhan monta tuntia ylimääräistä aikaa, mitä voi hyödyntää. Hiiren sijaan voisin valita eläinvalikosta kengurun, voisi toimia paremmin, kun tiet talven jälkeen on täynnä töyssyjä ja hiirellä klikkaaminen on melkoista sattumankauppaa.
Auto-ongelma on vielä ratkaisematta – myydäänkö pois vai jos jollakin lapsista olisi halua ottaa moinen kapistus  hoiviinsa. Siinä lankeaisivat vakuutusmaksut mukana ja huollotkin tulisi hoitaa. Nuorimmainen on toistaiseksi osoittanut kiinnostusta, tosin laskelmia vuosittaisista kuluista kysellen. Eivätköhän ne haaveet siihen kariudu, varsinkin jos jatkaa syksyllä opintoja. Jäämme seuraamaan tilanetta.

Ei kommentteja: